Edellisenä päivänä toki saavutettiin jotain tosi suurta, mun eka koira jonka kanssa oon koskaan harrastanut agilityä nousi kolmosluokkaan, ja siis ei vaan se koira vaan me yhdessä. Jee!
Ollaan kisattu aika paljon määrällisesti, aloitettiin agility syksyllä 2013, siitä ekat kisat oli n. puolen vuoden päästä maaliskuussa 2014. Sitten kisailtiin- vielä ihan aikomuksena vain treenata kisa-yms. juttuja tokoa varten puolisen vuotta kunnes syyskuussa 2014 saatiin ihan vahingossa voittonolla- eka kerta kun ikinä voitettiin mitään! Vuodenvaihteen tienoilla sitten kaksi seuraavaa ja noustiin kakkosiin. Alkuvuonna ja huhtikuussa nollat kakkosista. Tässä kohti oli ohjaajalla oppimisen paikka kun se kolmas ois pitänyt saada hetimulletännenyt ja ei ihan keskittyminen meinannut pysyä kasassa, lähellä oli toki useamman kerran, ja toki myös aivan toivottoman kaukana vielä useammin. Ollut matkan varrella kaikennäköistä treeninaihetta niiku lähdöt, kontaktit, se että mun jalat ei vaan liiku ja en saa itseäni juoksemaan tulis ekana mieleen. Näistä lähdöt ainoo joka on ihan kokonaan fiksattu, toki niitäkin vois aina lisää ja vielä paremmiksi treenata. Aika paljon tehtiin kaikkea myöhempään vaikuttavaa kun kisattiin kisaamisen ilosta ja myöhemmin sitten omat kriteerit nousikin, ja koira oli jo oppinut vaikka mitä (niiku kontaktiloikat kisoihin) Ulpu on kyl ihan sikahieno agikoira, se on nopea, kuulolla, kääntyy hyvin ja hyppää hyvin, pitää rimatkin hyvin. Siinä on tosi paljon hyviä ominaisuuksia lajiin, ei oo tarttenut erikseen treenailla tiettyjä asioita. Toki kestää että opitaan puhumaan samaa kieltä ja se ymmärtää mitä millonkin tarkotan, haasteita ja oppimislistalla työn alla on esim. se miten erilailla ulpu reagoi mihinkin. Esim. nää kun normaalisti jarrutan voimakkaasti omaa liikettä se tyyliin pysähtyy ja kääntyy kohti tai kieltää, mutta jos edessä onkin putki, a, joskus rengas-muttei aina, niin silloin se ei sitten reagoikaan tyyliin ollenkaan kun on lukinnut ne esteet jo jostain kahden hypyn takaa. Mutta näitähän on ihan super hauskaa opiskella!
Mut tosiaan vikat kakkosten kisat helteessä Purinalla, tuloksena nollavoitto radalla jossa päätin että minä yritän ja minä juoksen enkä heti lannistu ku ei mee niiku kuvittelin. Keinu oli vähän siinä ja siinä, onneks tais jonku tassun varvas sinnekin osua :)
 |
| Ulpun mielestä ihan perussuoritus, you know, kerranki vaa ohjaajakin pysyi mukana koko radan |
Joidenki matkalla kisauran alusta kolmosiin on vain pienen pieni välitaival mutta meille tää oli suuri etappi. Taisin joskus aloittaessa sanoa että oishan se ihan kiva jos kakkosluokkaan joskus päästäs. Kiitos kuuluu tietty hienon koiran, jonka kanssa on ollut ilo opiskella, lisäks kaikille meitä kouluttaneille, Elinalle viime syksyn treeneistä, Johannalle HSKH:n treeniryhmän treeneistä joissa ehdittiin olla harmillisesti vain hetken aikaa ennen ku ne loppui ja ennen kaikkea Markolle joka on sitkeesti aina päätynyt meitä opettamaan vaikka en oo ihan aina ehkä se kiitollisin treenikaveri tolleen vapaatreenaillessa :) (tuun lämppälenkiltä kun Marko on rakentanut radan: "ai tämmönen, ei voi hei olla tolleen kun Hupsin piti just nyt treenata eri asiaa, ja sitten on nyt pakko saada puomin jälkeen rengas kun se oli nyt tärkein treenattava, ja sitten pitää olla vielä.. jnejne " ;) )
Hienoa agilityssä, ja erilaista mun aiempaan koiraharrastamiseen verrattuna on ollut myös se että siitä innostuneena tekee mieli liikkua enemmän, olla paremmassa kunnossa ja syödä terveellisemmin. Hieno laji, olen tosi onnellinen että sen löysin.
Sitten vaan reippaasti kohti isojen koirien kisoja, en aatellut hävetä sitä että kun ei me osata ja mä oon niin huono ja oijjoivoioi. Sen sijaan aattelin olla ylpeä siitä että mihin asti on päästy ja siitä kuinka meillä on edelleen mahdollisuus kehittyä vaikka kuinka paljon!
Ulpun vika startti kakkosluokassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti