sunnuntai 26. tammikuuta 2014

mikä auttaa tokomasikseen?

no ykköstulos. ei vaan, kisaaminen rennon ja reippaan koiran kanssa hyvällä fiiliksellä. Onhan sen eteen duunia tehty mutta silti jaksoi jotenki yllättää miten mukavana Hupu oli.

Oman seuran koe, oltiin aamukokeessa, tulin jo seiskaksi paikalle ja Hupu oli ensin autossa odottelemassa ja kun auto kylmeni niin sihteerien seuraksi halliin häkkiin. Oli kivaa ja mukavaa ja leppoisaa ja hauskaa seuraa, hyvä fiilis ei vaan pystynyt katkeemaan siiheen kun astutaan kehänauhan yli. Päinvastoin, Hupua (=mua) vähän jännitti odotella siellä koirien seassa ja se oikein reipastui kun päästiin kehään.

Paikallaolo 9,5
-/+ oli menossa yksin eeltä kehään, kahdesti, toisaalta kiva että on intona mutta oishan se kivempi mennä yhdessä
+ tarjos kurrea siinä rivissä odotellessa, tosi söpö :)
-alussa oli tehnyt sen normaalin "haistelen ympäriltäni puolikaaren" tuomarin mukaan siinä matkalla kun olin vielä menossa piiloon, muuten oli kuulemma ollut skarppi.
+/- hyvät ylös ja alas mutta vois ne olla vielä perusteellisemmatkin

Yksilöliikkeet oli jaettu kahteen osaan, vähän jännitti miten Hupu jaksaa kolmannen kerran tulla kehään, pitäs ehkä enempi tehdä näitä useemman setin juttuja myös kisamaisissa

Luoksetulo 9
Vähän jännitti mahtaako varastaa liikkurin käskystä kun on tehnyt sitä tässäkin, no pysyi kuitenkin
-odotuksessa vähän katteli taakse, mutta ei nuuskutellut
+ihan kiva kokonaisuus
-stoppi voisi olla parempi ja vauhti tasaisempi ja loppuosan vauhti reippaampi

Istuminen 9,5
Mua meinas alkaa jännittää kovin mutta mietin sitten kahvia ja kahvinkeittimiä ja hymyilytti, hassu juttu, kun vaihdoin ajatukset niihin silloin kun meinasin ajatella että nuuskiiko Hupu selkäni takana niin se ei nuuskinut! :)
+oli kiva seuruu ja kiva odotus ja kiva istuminen, istahti melkeimpä voimalla
-toki voisi nopeemmin istua, taaksekävelyssä siirsi tassua

Seuraaminen 9,5
Jestas, tuntui oikeesti ihan hyvältä suurimman osan matkaa, mulle tuli vaan yksi semmonen oijoi-nyt leviää-ajatus, muute oli helppoa ja kivaa. Meni ehkä paremmin kuin treeneissä. Kaavio jossa oli ensin paljon suoraa sopi meille hyvin.
+kutakuinkin kaikki
-vas.käännöksen jälkeen levis ajatukset ja kyttäsin vähän koiraa ja se sluibas hetken
-askeleet ja käännökset vois opetella ja kyllähän se kontakti edelleen tippuilee välillä

Ruutu 7
Tiesin että ei juokse takaa yli kun takana ilmastointipömpeli, kivaa :)
-alussa pinksahti perusasennosta pois
+ istui kuitenkin uudelleen ilman sen suurempaa bugitusta
+/- ruutuun varmasti mutta voisi kai mennä kovempaa
- stoppi voisi olla terävämpi
+pysyi seisomassa maahan-käskyyn asti, meni kuiteski kaikki treenit viikolla ennen koetta itte suoraan maahan...
-kohti kävellessä haisteli
-varasti liikkurin käskystä (ei mikään yllätys!)
+tuli aikas kivalla ilmeellä sieltä

Toinen setti -tässä kohti jo vähän jännitti, koska uskoin kovin että kaukoja ei nollaa, mutta tunnari kun on semmoinen liike että siinä voi helposti käydä jotain pientä nollaavaa niin jännäsin kovasti, koska vaikka pisteitä ei saakaan laskea niin olin kuitenkin miettinyt että jos tunnaria ei nollaa niin pitäisi varmaan riittää ykköseen pikkufiboillakin..

Tunnari 8
Alussa taisi näkyä mun jännitys, katteli yleisöä taaksepäin ja yritti istua kurrena ja haisteli maata edit. katoin tätä videolta ja se näytti siltä että luuli että mun nyrkissä olevassa kädessä ois jotain? jostain syystä vein kättä selän taa ja yritti sieltä kurkotella ja kun käsi heilahti niin luuli vissiin että multa tippu nami tms. maahan?)
+alun epävarmuudesta huolimatta liike sujui semi ok
+kiva vauhti kapuloille ja hyvin heti om
-pureskelu joka miljoonakertaistuu koemaisissa

Hyppynouto 0
Hupsis, ja taas nollaattiin, epäilen että tää esteen kiertäminen juontaa juurensa siihen kun syksyllä kolhaisi pahasti, näissä pitää ny palaa johonki hypyn tarjoomistreeneihin.
-en tiedä oliko mun avuista mitään apua kun ne tuli ihan törkeen myöhään, en ainakaan saanut hyppäämään takaspäin, jos tiesin että nolla ni oisin voinut vaikka peruututtaa esteen toiselle puolella ja sieltä hyppäyttää?
+kiva asennehan sillä oli tässäkin
-piti kapulaa taas reunasta kii, mutta onneks meillei enää oo näitä puukapulahyppynoutoja enää :)

Metsku 10
ihan ok, kai ois voinut tulla kovempaa ja suorempaa takas

Kaukot 8,5
-eteni niissä vaihdoissa joita ei osaa eli s-m ja s-i
+teki kaikki vaihdot kivalla asenteella ja oli kovin skarppi myös tolkuttoman pitkät välit vaikka mulla olikin vaikeeta katella taulua ja odottaa että kuinka kauan siinä oikein kestääkin että tulee seurava

Kokonaisvakutus 10
Tuomari sanoi että tosi hyvännäköistä ja iloista työskentelyä, ja että hyvin saan haukut hallintaan ;) Hupsis, Hupu (!) haukahti (kisoissa!) kahdesti kehuessa

Yhteensä 264,5 ja 1-tulos. Tuomarina oli Jaana Tala, oikein mukava tuomari, kivaa kun ei juuri kommentoinut liikkeiden väleissä, tunnarin halusi nähdä että mimmoiset hampaanjäljet siihen tuli :)

Hupu oli kyllä ihan superkivana kehässä, oli jo vähän jotain semmoista mitä oon kuvitellut ja odottanut ja toivonut rakentavani mutta aina välillä en oo uskonut että sitä välttämättä koskaan tulee. Mua ei edes ihan kauheesti jännittänyt kun oli melkeimpä helppo luottaa koiraan ja nauttia yhdessä tekemisestä. Wow.

Nyt sitten saadaan treenata enää yhtää luokkaa! Niin siistiä :)

Ainiin, olin iltakokeessa vastaava ja Hupu majaili hallilla yli 12h, kokeen loputtua pääsis vähän treenaamaan (ja syömään lihakeittoa) oli ihan hullun innokas ja kivana! Tehtiin vaan jotain nakinheittelyhömppää kun meinas mulla vähän päivä painaa jaloissa. Häkissä Hupu nukkui aina kuin katsoin, hyvä hengailuharjottelukin siis.

Tässä vielä video kokeesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti