keskiviikko 20. marraskuuta 2013

keskiviikko=tehistreenit

Olin suunnitellut Hupulle kokonaisuustreenin jossa palkkaan kerran välissä ja sitten vikasta liikkeestä. Toiveena oli että vika liike on tunnari, muuten puolet liikkeistä voittajasta, kaks evlstä ja kaks alemmista. Mari oli meille liikkurina ja arponut liikkeet etukäteen, mua tais jännittää kun en meinaa ees muistaa liikkeitä, tai sitten on vaan törkeen huono muisti. Videokameran akku prakas ilmeisesti kylmästä, mutta onneksi sain kuitenkin videolle, en vaan oo vielä ite nähnyt. Ehkä ihan hyvä, voi verrata sitä miltä tuntu siihen miltä näytti.

Treeninaiheena edelleen se kokonaisuus, että jos tulee virhe, oli se sitten liikkeennollava virhe tai ärsyttävä haistelu, niin pystytään jatkamaan reippaina liike loppuun, seuraava liike jne. Liikkeiden välit, että Hups tarjoaa itse mukana kulkemista ja perusasentoa seuraavan liikkeen aloituspaikassa. Kun tarkemmin mietin, niin näiltä osin treeni oli kovin onnistunut! En ainakaan muista että olisi ollut yhtään hankalaa aloitusta tai että koiraa olisi tarvinut juurikaan kalastella mistään. Ja tosiaan niitä virheitäkin tehtiin ihan urakalla ja Hupu oli koko aika suht reipas. Jotenkin normaalia vaisumpi se oli, mutta yritän nyt olla tekemättä ongelmaa mistään kun jos johtuu vaikka vaan juoksuista.

Ekana metsku, katteli taakse pitkään alussa, haki aika hitaasti, piti hyvin. Toka taisi olla evl-ruutu, merkille ihmisten ohi, ihan superhitaasti ja mutkitteli, näitä pitää harkkaa, ruutuunkin meni aika rauhassa, pysähtyi seisomaan, maassa haisteli kun kävelin kohti, mä taisin miettiä sitä merkkiä... Sitten en enää muistakaan järjestystä, oisko ollut zeta, se levähti ihan totaalisesti, ei tehnyt yhtään oikeaa jäävää ekalla/oikealla käskyllä, ja ei pysynyt yhdessäkään asennossa vaan kääntyi mukaan, hupsis, melkein jopa nauratti. Pitäs treenata enempi pysymisiä, se että ei tehnyt jääviä oli outoa, niitä on kyllä treenattukin. Luoksari oli avoluoksari, haisteli törkeesti jätössä, vauhti aika maltillinen stoppi valui ja oli vino. Seuruu myös avoimesta, yritin kattoa eteen ja olla kyttäämättä koiraa, jossain kohti tuli olo että nyt se jäi ja vähän kyttäsin ja tais jäädä enempi. Hyppynouto ohjatun kapulalla, muuten ok mutta piti sivulla taas suu auki, kaukot voi-kaukoina, tais taas haistella jätön, vaihtoja en oo vielä nähnyt videolta, varmaan ne normivirheet, mutta oli normia paremmin kuulolla, tosin vikaan maahanmenoon (i-m) tartti tuplakäskyn, hassua. Vikana sitten tunnari, pysyi kun käännyin vaikka mulla oli isot talvikengät :) Olin päättänyt etukäteen palkata kun lähtee tuomaan, mua ei haittais vaikka tois väärän, mutta otti sitten reunimmaisen ja tajusin että se on väärä, tätä vaihtoehtoa en ollutkaan ajatellut, kuvittelin että jos tuo väärän niin enhän mä sitä tiedä, päätin silti palkata kun olin niin suunnitellut, ja jotenki tuntui että Hups ei ihan normaalin vertaa ilahtunut palkasta kun mä en ollutkaan oikeesti tyytyväinen palkatessani, ääh, olimpas huono. Ehdittiin tehdä vielä merkki uusiksi, ei oikein suunnitelmaa, meni suoraan mutta edelleen tosi hitaasti yms. kaikkee muuta, ei ollut hyvännäköinen. Ja ehdittiin myös paikallaolojen kehäänmeno tuomarintarkin kautta (jee ei levinnyt tarkin jälkeen!) ja liikkeenaloitus ja lopetus. Teki omilla käskyillä ja siististi kehästä poiskin, vähän turhankin siististi, tuntui jotenkin väsyneeltä(?-ne juoksut?)

Treenien jälkeen lenkkeiltiin ja jäi vielä odotteluaikaa niin käytiin Upun kanssa ulkokentällä tekemässä sitä merkkiä, ja niitä jääviä. Merkin ohessa tehtiin ohjattua yhdellä kapulalla niin että tehtäväksi merkiltä tulikin välillä kiertää toisessa suunnassa olevaa tolppaa yms. Teki kivalla ilmeellä merkkejä siinä sivussa. Jäävissä palkkailin asentoja ja pysymisiä, kerran sain lähtemään mun mukaan seisomisesta kun lähdin juoksemaan, sen jälkeen tietty osas mielestään. Lopussa vähän kaukoja, osasi peruuttaa istuen, olipas söpö.

Ainiin ja loppuun innostuin vielä palkkailemaan maahan- ja istumaan jättöjä, ja sitten tekemään sitä oikeelta kiertämistä ja oikean käden puolelle tulemista jos käsi näyttää "tähän" (sen on tosi vaikee olla mun oikeel puolel, punkee eteen tai vasemmalle tai jonnekin kauemmas), sitten tehtiin jalkoljen väli temppua ja siitä agilähtöjä.

ps. hauska etsimistehtävä, sammuta ensin kentältä valot ja etsi sen jälkeen koirasi hihna :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti