keskiviikko 2. lokakuuta 2013

ohops, hups jne

Perjantai-iltana oli vielä aksatreeniä kun markolla oli lainaschapeja, oli vähän vaikee pätkä. Pitää harkata semmosta kaks vierekkäistä estettä takaakiertona sitä mun suuntaan hyppyä, oli vaikeeta. Mulle, mutta epäilen että eivät oo myöskään koiran vahvuuksia. Namilla palkaten irrallisena sain tarjoomalla tekemään, vauhdissa ei puhettakaan. Alkupätkä oli kiva, paria kohtaa tehtiin sen verta että kuuma tuli.

Perjantaiaamun tokoista tein ihan videon, vaihteeks semmosen missä ei oo listattu virheitä ja asioita joita pitäis parantaa. (videolla ei mikään lempparibändini, mutta kun nää radiosta treenimatkalla tulevat biisit jää soimaan päähän ni minkäs teet..)

Lauantaina Lentsun tokopäivä, kivoja ideoita muidenkin treeneistä. Me ruvettiin tekemään pölöä ja uskosin että jos sen huolella rakentaa niin tuo aika paljon, nykyinen käy siihen & tule tekemään kun toimii ainoastaan silloin jos Hupu saa juosta superpitkän matkan ja innostua siitä että juoksi. Pölö tehdään läheltä. Mä en sit keksinyt sille mitään muuta käskyä joten on treenattu ihan tolle käskylle sitä :D Omalla vuorolla ruudun pikkupalikoita, on vähän oiottu tai unohtunut. Hupu oli aluks aika pihalla siellä nurtsilla mutten masentunut ja saatiin sitten ihan treenatuks. Pongaus, alustalle menon asenne ilman ruutua, stoppi ruudussa ja maahanmeno kierroilla. Päivässä oli tietty hauska kisa lopuks, Uupu voitti eka kertaa ikinä, eikä se lamaantunut vaik mua jännitti ku sai vähän juosta. Se menee kyllä hetsattuna ja autettuna aika kovaa, saman ku sais joskus perusasennosta viiveellä lähtemiseen. Niin ja sain idean Saran tuleviin treeneihin kun ollaan jotenkin kuin umpikujassa. Jotenki aukes se, että sen jälkeen kun se on oppinut asiat, niin se on vaan tehnyt niitä, ei oo koskaan oikeesti palattu helppoihin versioihin vaikka oon semmosta kuvitellut tekeväni. Sarasta tulee siis evl:ää treenaava pentu :)

Sunnuntaina agikisahengailua ja illasta Katin 2x2 keppibriiffi.

Maanantaina keppien ekan portin tarjoomista enne oman ryhmän vetoa, päästiin jollain kymmenen toiston treenillä niin että haki joka puolelta. Hitsit ku ei oo ehitty nyt pariin päivään jatkamaan! Tokokentällä vähän pölöä ja hömppää. Superlyhyet treenit. Espoossa iltalenkkiä ku M&J Niinulla käytin molemmat mustit erikseen ja tekivät kaikkee pientä lenkin ohes. Hupu pölöä kävelytiel.

Tiistaina vapari

Keskiviikkona tehis, eka kerta Marin valmennusta, otimpa aiheeks hitaahkot turhankin tarkat (ei vältsiin teknisesti mutta ajatukselta) perusasentoon tulot. Saatiin kivoja treenejä tehtäväks niin pitkältä ku lyhyeltä matkalta. Läheltä niin että mä en juuri liiku alta pois vaan pääsee pian palkkauksen jälkeen tulemaan uudestaan, ja ei mitään kolmen metrin lyhyttä matkaa vaan siitä ihan läheltä. Ja itekään ei kytätä että jäikö vähän vinoon jos haetaan sitä asennetta.. Ja palkka siihen asentoon. Näitä vois treenaa paljon! Perusasento on kuitenki evl:ssä 19 (laskin aivan itse..) kertaa jo ilman seuraamista, vs. vaikka ruutu, ruutu on siellä kerran. Muitten jutuista kirjailin kans hyviä treeni-ideoita ylös, ja se että jos jotain halutaan muuttaa niin toistoja tarttee paljon! Eli jos haluan muuttaa vaikka ton pa. asenteen niin toistoja! Merkki ja noudonpalautus-asioihin tuli kivoja juttuja mitä vois testailla Hupunki kaa.

Ois niin paljon kaikkee treenattavaa, mutta mistä aikaa?! Miksei työpäivät ois esim. nelituntisia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti