keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

töissä venyi, iltasella kuitenkin ihanan viileetä niin pienet treenit kotipihassa lenkin jälkeen.

Sara teki metskua ja oman piilotusta leikatun nurtsin rippeiden sekaan. Jääviä ja kaukoja. Tunnarin kanssa yritettiin sitä että pitäs parkkeeraa ittensä sivulle ilman sitä takalenkkiä, näytin tullessa että nami on kädessä ja käsi nyrkkiin, kerran vissii tiputti kapulan näytöstä, tokalla sitten ok.

Hupu otti parvekkeella vähän kierroksia Saran treeneistä. Alkuun etukäteen viety omanpiilotus, yritti karata suoraan etsimään kun pyysin sivulle, olin vähän tiukkis ja käskin takasin pihan puolelle, uudella yrityksellä tuli kivasti sivulle josta pääs sit etsimään. Puri aikalailla joten treenailtiin sitä kiertojen kautta, puri ihan hulluna. Otin sitten kapulan pois niiku mun arvoesine ois mennyt rikki, kapula takas suuhun ja seuruuta ja muuta helpompaa liikkumista ja kehua kun piti hyvin. Jättöjä istumaan ja siitä sivulle tunnarin matka, ei purrut yhtään. Kiertämistä ei nyt jotenki oikein kestä. Ei ehkä lähde kiertää tarpeeks kovaa, kun just sillä menomatkalla ehtii puree? Jääviä seuruuta ja kaukoja. Täyssarja evl-matkasta, kaukaa näyttää ok:lta. Lähempänä sitten näkyy se totuus :) Jossain kohti huomasin että Marko ja Jay tulee metsästä pihan päästä ja Hupu ei nähnyt niitä. Tehtiin seuraamista niin että ajoitettiin Marko ja Jay pölähtämään ihan suoraan kulman takaa meidän eteen, mulla oli toki nami kädessä kun halusin että onnistuu. Onnistuhan se kun ei ees huomannut niitä puolen metrin päästä ennen ku vapautin kun Jaypo ryntäs Hupun "syliin".

Hupun treenin teemana oli että kertaakaan ei saa haukata ruohonleikkuujätettä, alkuun olin tiukkana kun olin päättänyt kieltää niistä tiukasti, se kun on ehdoton ei asia (ruoho on myrkyllistä, kuolee jos syö! ->mäkin oon uskottava). Mutta eihän se sitten edes yrittänyt kertaakaan. Vuosi sitten se ois ollut kotipihallakin mahdottomuus. Hitaasti hitaasti, ei ees kovin varmasti, mutta välillä sitä huomaa edistymistä asenteessa, ja vähän kaikessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti