perjantai 26. huhtikuuta 2013

Torstaina liikkuroimassa tehiksen kisaharkassa, kehäsuunnittelu ei oo kyllä ihan mun alaa, mutta käskytyksissä en onneksi juurikaan mokaillut, tunnarikapula tippu kerran ja kuppi kerran. Voi-kehä oli tosi kiva, se oli suunniteltu "tälleen ois tosi kiva tehä Hupun kanssa"idealla. Episten jälkeen treenailtiin Hupun kanssa ja kun en ollut etukäteen suunnitellut niin tehtiin suurinpiirtein se kehä palkkaillen. Hupu oli ihan superi, tuleeks sille hyvä treenimoodi jos se istuu kolme tuntia yksin autossa ennen treenejä ja sitten vaan vie pienen pissityksen kautta lennosta tekemään?

Ekana pitkä kehäänmeno, palkkasin ku oli yritteliäänä. Eka liike oli luoksetulo, stopissa oli vähän voimaakin, mutta teki sen töp-töp, ihan kivalta kuitenki näytti. Maahan oli superhyvä. Ja sivulle tuli lujaa ja vähän törmäs, meillä saa vähän törmäillä, ei haittaa. Tän jälkeen hyppynouto ja metsku, etenki metsku oli super, meni aika kovaa, tarkkuus vähän kärsii, oli joltain jäänyt iso kapula ja jätti sitte jonku 10 cm välin sivulle istuessa, tais olla Hupunki mielestä iso kapula :D Sitten seuruu, oij että, oli hyväntuntunen, peruutuksen teki vinoon, mutta muuten kiva. Kaavio oli tosi kiva, kuka lie tehnyt.

Oikeesti ois ollu kahessa setissä mutta kun palkkailtiin niin ei mitään varsinaista taukoa pidetty. Tunnari jäi välistä kun ei ollut kapuloita ja toka kehä alkoi kaukoilla, s-i tuli eteen, muut teki oikein, eikä kertaakaan katsonut ympärilleen! Mulla saattoi olla oikeaa nopeemmat vaihdot... Istumisenki teki! Ruutu sitten vikana, en tiedä mihin lähti, mutta tosi kovaa oli menossa sinne, minne lie, ruutu siellä ei kyllä ollut. Stopilla ja käsimerkki+uusi käsky löysi kyllä ruutuun, tehtiin lähempää yks ja sitten vielä lelulle.

Tän jälkeen vielä stoppeja kierroin ja nampanheitoilla. Kivoja teki.

Hupulla oli koko ajan tosi kiva asenne, kun kävelin johonkin suuntaan se loikki mun edessä kysymässä että mitä sitten. Palkkana oli vinkuva kumilelu, ja vingutteli menemään ihan huolella, eli oli varsin rento.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti