keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

maanantai tiistaina, eiku keskiviikkona

ihanasti pihalla päivistä, kiitos pääsiäisen

eilen tiistaina jayn käydessä rokotuksilla ihan pienet treenilöiset malmin apexin hiekkakentällä, todistetusti kenttä oli jo "lähes sula"


Hupu oli jotenkin hämillään ja rauhallinen, tehtiin stoppeja, maahanmenoja ja jääviä, onnistui niissä kyllä hyvin ja leikittiin pallolla. Yritän muistaa nyt tehdä kaikki kevään uuden tai "uuden" paikan treenit kuin se olisi pieni pentu, onnistuin ehkä suht hyvin. Treeni oli hyvä, ja Hupu onnistui, en kyllä tarpeeksi ollut miettinyt että ois siistii ja hienoo-> pitäskö alottaa jollain juoksemisella?

Kotona yritin kuvata rennot kotipihatreenit videolle että nään mitä teen ite toisin, no kun lisäs kotipihaan videokameran + markon niin treenit oliki kaukana rennosta, olin koko aika ihan hermona kun marko siirteli jotain tavaroia ja Hupsin korvat käänty. Hups tuntui ihan rassulta, mutta videolla se ei kuitenkaan näytä ainakaan yhtään enempää rassulta kuin muualla kuvatuissa treeneissä? Ainoo että lumensyöntibugille menee aika usein, ja on ihan hurjan röyhkeä varastellessaan lelua taskusta.

Keskiviikkona tehistreenit, tehtiin semisti kisamainen seuruunaloitus, Hupu ois halunnut mennä hallista pois, tuli sitten kuitenkin ihan reippaana tekemään kun mentiin tekemään, oli vähän outo juttu?! Haukkui odottaessa normia enemmän ja useammin ja oli kieputtanut itsensä hihnaankin. Outoa. Tuli huonosti kehään-kuten aina koska ei osata näitä, mutta aloitettiin silti reippaana, ok sivulle. Seuruussa oli suht yritteliäs, mentiin jonkun seinän läheltä ja mietin että menipäs hyvin seinän läheltä niin seuraavan seinän kohdalla sitten katoski johonki mun väärälle puolelle. Pitää treenata seiniä, ei ookkaan vähään aikaan muistettu, pienenä ne oli vaikeita, mutta kun oppi ni on ollut ihan helppoo. Seuruun täyskäännökset pitää fiksata, Heidi pongas mun taka-askeleen jonka ansiosta Hups jää ja seuruu hajoaa nimenomaan täyskäännöksistä, treenattiin vähän ja sain ehkä ideasta kiinni mitä teen ja miten palkkaan. Metskussa meni eka suoraan vaikka kapula vinossa-ei nähnyt? Lähti palauttaa kovaa, lähempänä mua tuli epävarmuus (kun ei tullutkaan vauhtipalkkaa?) ja tiputti sitten kapulan ja tuli sivulle. Edelliskerran metskun kanssa sivulletuloläksyt aika vähällä treenillä olleet, tehtävä niitä! Metsku on kyllä nyt ollut taas ihan ok, ei mitään ällötyksiä.Hyppynoudossa huonosti sivulle ja puri kapulaa. Outoo sekin. Metskuhypyssä tais taas sylkästä kapulan, ja sitten kapulan kaa esteen ohi. Kaikkee hassuu. Oli selkeesti jotenki vielä lukossa siitä metskun tiputuksesta. Katottiin vielä jähmeitä sivulletuloja, ja taisin saada kiinni meille sopivasta treenistä. Nyt ruvetaan tekee niitä paljon ja katotaan mitä tapahtuu!

Kotona vielä tunnaria kotipihalla, kapulavaihtarikapuloilla, toi ekana väärän. Uusinnalla haistelikin sitten erityisen tarkasti ja oma löytyi, ja kolmannella kerralla toi myös oman. Eka oli suoraan sivulta lähetys jossa karkas jo ku käännyin ja kaks vikaa kiertämästä. Leikittiin vaan ja vähän kierrettiin. Se lelunirrotuksesta seuraava vaihe on nyt aika tärkeenä treenilistalla, sen ku sais kuntoon niin auttais moneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti