leirillä

Hupsin kanssa vietittiin viikonloppua nuorten koirien tokoringin leirillä ihanissa Inkoon maisemissa. Huupu oli kiltti, yberrauhallinen ja koko aika vähän väsyneen oloinen, oliko sen mielestä jännää olla kahdelleen reissussa, vai vaikuttaako pian alkavat juoksut siihen, en tiiä. Kouluttajina leirillä oli Tesu ja Maija. Molemmat mulle uusia tuttavuuksia, tai no Jayn äippä on Maijan Nyyti, mutta siis koulutuksissaan en ole ennen ollut. Tokoa on aina kiva seurata ja kuunnella, mutta henk. koht. on kyllä menossa pienoinen koulutusähky, ja yritän ennemminkin valaa itseeni uskoa siihen että pitäydyn nykyisissä treenitavoissa, toteutan jotakin asiaa loppuun, tai ainakin siiheksi kunnes voin todeta että eivät toimineet. Viimeinen reilu puoli vuotta on kuitenkin kokonaiskuvassa ollut yhtä isoa ylämäkeä (siis positiivinen ylämäki, mikä se on, noususuhdanne?) vaikkakin pieniä notkahduksia on mahtunut mukaan harva se viikko. Mutta siis se big picture on vaikuttanut mun mielestä siltä että oikeaan suuntaan ollaan menosa, ei ehkä kuin napista painamalla, mutta uskon ennemmin kovaan duuniin kuin ihmeisiin :) Hupuun on kaivettu aktiivisuutta ja intoa, vähän, tai paljon sitä haluttua röyhkeyttä koiraan joka luonnostaan teki asioita hitaasti ja tarkasti, istui aloillaan ja odotti rauhassa että mitä sitten tehtäisiin, hitaasti ja kiltisti, eikä osannut kovinkaan luonnostaan tarjota mitään (ja tämän lisäksihän se on kuitenkin nopeasti tilanteisiin reagoiva pikkuräyhä..)

Uusille kouluttajille meneminen on aina tosi vaikeaa, tuntuu tyhmältä ja ajanhukalta, kerrata koko elämäntarina jollei sitä oo laitettu etukäteen vaikka maililla, kuitenkin ilman sitä mä en ainakaan pysty hetkessä järkevän kuuloisesti perustelemaan miksi halutaan tehdä jotakin jollakin tavalla ja miksi ei haluta hyödyntää asioita jotka kovin ilmeisesti voisivat toimia, sitten sitä päätyy idiootin kuuloisena väittämään hiljaa vastaan että no mutku en minä tolleen ja kaikki kattoo säälivästi.. Musta on aina tosi ärsyttävä olla koulutuksissa jos osallistujat kuulostaa siltä että eivät ole avoimia neuvoille, mutta oon näköjään itte ihan samanlainen. Toisaalta omia treenejä vetäessä en oo kyllä koskaan edes ajatellut asiaa noin, vaan tarjonnut vaan aina lisää vaihtoehtoja mitä mieleen juolahtaa, ehkä se(kin) on vaan mun päässä että on epäkohteliasta jos ei niele neuvoja pureksimatta.

Hupun edellisviikon superkiva-asenteiset treenit katos kuin tuhka tuuleen kun lisättiin vähän jännitysmomentteja. Se on kyllä ihan niiku Sarkki, heti kun huomaa että mulla ei oo itellä langat käsissä niin muuttuu eri koiraksi (tietty sillä erolla että Sara rakastaa palkkaa, Hupun mielestä palkka on ihan kiva). Se oli nuusku, ei yhtään kuulolla, karkaili napsimaan keppejä maasta, keskittyminen herpaantui tavallista helpommin, oli rauhallinen, kehuista yritti napata hihasta samantien, kehuista ei näyttänyt palkkaantuvan, ei irrottanut lelusta, ei leikkinyt niin kauan kun leikitin vaan irrotti lelusta ja häippäs haistelemaan. Huh. Vähän kaikkee, ehkä se näytti taas mun peililtä?

Lauantain ekassa setissä otin aiheeksi kehänmenot, sen että haluaisin saada sen itse tarjoamaan ja hakemaan kontaktia nykyisen tässä-käskyllä lähistöllä kulkemisen sijaan. En halunnut ruveta huomauttamaan kontaktin tiputtelusta, koska Hupu ei oikeasti vaan osaa. Jos koiran motivaatiossa ois parantamisen varaa, en usko että parhaaseen lopputulokseen päästään sillä että käyn vielä naputtamaan sille ko. asiasta. Lähtökohtaisestihan mä en ikinä haluaisi kieltää koiria mistään, koska se nyt ei vaan sovi mulle, en tykkää, mutta en myöskään siksi että en vaan ihan oikeesti oo uskottava, pystyn siihen ehkä just jos joku kouluttaja on seläntakana sanomassa, kun ollaan seuraavassa tilanteessa ja yritän, niin siitä tulee vaan tyhmää eipäs-joopas väittelyä jossa koira tietää että en oo tosissani, mulle käteen istuvampi tapa on palkata oikeista. Tokihan Hupun kanssa on jonkun verran (hyvin epäloogisesti) käytetty no reward-markeria, semmosta positiivista kiljasua esim. kaukoissa kotona, kun tiedän että sen motska tekemiseen on 100% & sillä saan sille kerrottua mitä haluan. Asiassa jossa sillä ei ole vielä halua tehdä ja yrittää, niin komentaminen ois mun mielestä tosi epäreilua. Jos se haluaa juosta yksin eeltä kentälle, vähän haistella ja kirmailla, niin miksi se yhtään enempi haluis tulla mun kanssa jos mä oisin mälsä nipottaja? Sitten on ne asiat joissa sen kanssa on vaan pakko olla tiukka, on muutamia kiellettyjä asioita jotka on ehdoton ei, ja saan itteni olemaan jotakuinkin uskottava kun se on oikeesti vaarallista jos se saa vaikka räyhätä. Tokikin, tiukan kurin aikana oli herkempi reagoimaan muihin koiriin, nyt kun on vaan namitettu niin käyttäytyy pääsääntöisesti tosi kiltisti, jos vaikka lenkillä haukkuu toiset koirat meitä kohti niin kattelee toiseen suuntaan ja vetää ohi. Kun taas kurilla focus oli ihan varmasti niissä muissa koirissa. Nyt kun on keskitytty kivan ja hauskan vahvistamiseen on Hupu ollut ylipäätään paljon rennompi ja vähemmän reaktioherkkä.

Niin siihen koulutukseen, mulle vaan jotenki entistä selkeemmin valkeni viikonlopun aikana mitä mä haluan ja mitä en halua. Jos on maailman pisin ja kivisin tie mennä hyvän kautta ni olkoot. Jos meidän tavoitteeet jää saavuttamatta niin jääkööt, mutta mä haluan että koiran kanssa treenaaminen on kivaa, niin musta kuin koirasta, ei mitään huomauttelua ja komentelua, riitelyä. Ne treenit on se miten mä joka päivä aikaani käytän ja koirani aikaa käytän. Tietty ei ihan aina voi olla siisteintä, parasta ja kivinta, mutta siihen voi pyrkiä. Haluun että koiralla on hyvä olla, ja se on iloinen tehdessään.

Saatiin kuitenkin ihan kiva idea Hupun kehäänviennistä niin että temputtelen sitä namilla (jos lelusta irrotus ei aiheuttaisi bugia niin lelu toimisi ehkä vielä paremmin?) ja sitten siitä kehään, tosi lyhyt pätkä joka onnistuu ja sitten palkkaa. Hupu vastas tähän aika kivasti, sanomattakin on tietty selvää että niitä kehäämenoja nyt vaan vois tehdä enempi.

Iltapäivällä pieni "möllitoko" Pirkon liikkuroimana. Paikkana oli koulunpiha joka ei juurikaan muistuttanut kenttää ja Hupu oli aika pihalla. Nyt pitäs skarpata ja aloittaa uusissa paikoissatreenimisrundi. Paikallaolot ihan ok, palkkasin ku vieruskaveri nousi pari kertaa. Lelu kulman takana ja seuruusta sinne. Omassa setissa seuraaminen, luoksetulo ja ruutu. Seuruu tuntui tosi huonolta mutta oli kuulemma näyttänyt ihan ok, oli jotenki liian rauhallinen mun makuun ja tuntui laahaavan perässä. Luoksetulossa olin päättänyt käydä palkkaamassa jätön, nousi sitten uusintapoiskävelyssä seisomaan, stopissa seisahtu ja jatko käskystä matkaa, tajus kai että tuli moka, ei mennyt maahan ja ravas luokse. Ounnou. Sehän olikin jo ollut vähän aikaa kivalla mallilla se liike. Ruutu oli supervaikee, juos sinne talon kulman taakse ekana missä lelu oli ollut. Näytöllä jotenkuten epävarmasti ruutuun. Myöhemmin uusittiin vielä ruutu, ok.

Iltapäivän settiin otin aiheeksi sen luoksetulon. Teki ihan täsmälleen samanlaisen version ku aamulla. Tässä sain taas noottia kun pitäisi käydä laittamassa paikoilleen kun nousee jne. Kun mä haluisin ratkaista nousen itse ylös-ongelman ennenmmin palkkamalla ennen virhettä. Kaikki tuntuu näkevän itsevarman Hupun joka vedättää mua kuus-nolla. Mutta mä oon kyllä ihan sokee sille Hupulle, nään vaan pienen epävarman koiran jonka motskaa ei rakennettu pennusta asti huolella ja joka ei oikein tiedä mitä tekis, etenkään silloin jos ohjaajalla ei oo ne langat käsissä.

Sunnuntain osuudessa hitaita kapulan kanssa sivulletuloja, saatiin neuvoksi tehdä vastaavan tyyppisiä ku mitä on tehty nostotreenejä, mutta sivulle asti, ja nopea palkkaus, mä olin aika huono palkkaamaan nopeasti :D Lelu toimi huomattavasti paremmin kuin namit.

Kiva leiri kaikenkaikkiaan vaikka mulla onkin ovet vähän kiinni uusille neuvoille :) Oikeessahan kaikki toki varmasti on, taidan uskoa itekin siihen että Hupu on semmoinen koira että erityylillä sitä ois viety jo huomattavasti pidemmälle, se kyllä kestää huomauttelut ja vaatimiset ja tsemppaa niistä, mutta jos mä nyt vaan oon semmonen ihminen joka ei voi (tai halua) sellaisia tapoja käyttää ollen koiran silmissä uskottava. Ehkä sitten joskus, jos Hupu ei nää mitään muuta kuin mut, sen motska ja yrittäminen on 110% ja pitää viedä sitä seuraavalle tasolle enkä tiedä enää miten, ni ehkä mä olen sitten valmis itte "kehittymään", en tiiä? Toisaalta, Hupu ei ois nykyisenlainen jos ainoostaan mä oisin kouluttanut sitä alustalähtien, se ei tietäis mistään muusta kuin mun kukkahattuisista "hei kiltti koira, tehdäänkö temppu niin saat nakin" ajatuksista jos se ois alusta asti treenannut vaan mun kanssa. Markolle tommoset vaatimiset yms. tulee luonnostaan, ja se on saanut niillä Selman (!) tokoa eteenpäin enemmän kuin mä ikinä olisin uskonut. Mutta, ei oo yhtä oikeeta tai väärä polkua onneen, kuhan tietää itte mitä pitkin on menossa eikä hypi epätietoisena ojasta ojaan loikkiessaan polulta toiselle..

Me tarvittas kyllä Hupun kanssa kiva rento kakkoslaji, semmonen mihin mä en suhtaudu ollenkaan vakavasti ja suurin tuntein.

Illalla vielä Ojangossa kun Marko talkoili kenttien lanausta. Hupu teki ihan pienet pikaset terapiatreenit, siitä kyllä huomas että oli väsy. Mutta ruutu löytyi hyvällä vauhdilla ja innolla :) Kokeltiin stopissa pysymistä käsky-sanasta mutta kun Marko sanoi käsky niin yritti lähteä ravailemaan kentältä pois... ei ehkä treenata sitä nyt marko-avulla, vahvistelin sitten ihan läheltä että on ok seistä kun marko hokee käsky..

Sara teki ruudun ja ohjatun ja metskun. Ruutu oli hyvä! Ohjattu oli ruutuun päin samalta merkiltä, yritti ruutuun ja kävikin siellä, sain ohjatuks kapulalle. Uusinnalla ok. Teki hyviä merkkejä koko aika! Metskussa kyykin ja palautti ok kun eka löys kapulan. Saran kanssa kahelleen metsälenkillä. Vitsit että se oli hullu. Juos ja riekkui vaan, ja ui ja lölläs mudassa. Hupun kaa kans lenkki kaksin, tehtiin jotain mun kädessä olleiden pikkukeppien etsimistä siinä ohessa, jestas se on taitava, ja innoissaan, sen mielestä on ehkä siisteintä kun saa yhdistää kolme lemppariasiaa, metsässä juoksemisen, etsimisen ja kepit jotka saa sitten palkaks pureskella kun eka tuo ne. Hassu pikkuelukka.