esiintymiskammo vs. toko

dear diary jne...

Mä oon koko elämäni ollut törkee jännittäjä, tai no, suorastaan esiintymiskammoinen. Kouluaikana muistan että joku esitys jännitti jo viikkoja etukäteen. Koulussa oli tosi helppo lyödä vitsiks, luottaa kaverehin jne. Meillä oli joku näytelmä jossa piti karjua täysiä, muistan vaan että se oli niin siistiä. Nykyelämässä oon oppinut tykkäämään hulunlailla siitä itsensä voittamisen tunteesta, kun on vetänyt hyvin läpi jotain mikä jännitti. Oon aina ekana käsi pystyssä jos vaikka töissä tarvitsee vetää esityksiä yleisölle. Toki nään yleensä pari edellistä yötä painajaisia, heräilen, mutta jo usea tunti ennen tapahtumaa oon ihan rauhallinen, ja ne vedän aina hyvin läpi. Nykyisen työpaikan työhaastattelua jännitin viikon, haastattelussa olin kuitenkin tosi hyvä.

Jaa miten tää liittyy tokoon? Jännitystuntemukset joihin herään, on tosi samanlaisia kuin vaikka ennen tokokisaa. Näissä ainoa ero on se että, itse tapahtuman vedän kaikkialla muualla aina kunnialla läpi, tokoisoissa toimin sitten niin huonosti kun nyt ikinä vaan voi suoriutua. Mistä se johtuu?

-töissä on pakko, ei oo  muuta vaihtoehtoa, se on mun duuni
-töissä tiedän että asiasta josta puhun tiedän niin paljon että osaan kaiken ulkoa vaikka unissani
-oon yleensä vielä harjoitellut kaiken jo muutenkin osaamani päässä läpi vielä montamonta kertaa
-tiedän että oon itse ainoa joka vaikuttaa onnistumiseeni
-osaan jo odottaa sitä siistiä tunnetta joka varmasti tulee kun kaikki on mennyt putkeen ja selvisin taas kerran

Tokon haasteet

ei voi luottaa onnistumiseen
->treenaa enemmän, harjoittele niin että osaat tehtävän asian vaikka unissas
->kun osaat sen unissas niin harjoittele vielä lisää
ei tunnu siltä että on itse ainoa joka vaikuttaa lopputulokseen
->opeta koira niin tottelevaiseksi ja osaavaksi että voit kuvitella että olet itse ainoa asia joka vaikuttaa suoritukseen
asenne on jo lähtökohtaisesti "ei tästä tuu koskaan valiota kun tää sanoo piip seuruussa"
->yritä kaivaa jostain se "tää on mun duuni, oon hyvä tässä, tää nyt vaa on tehtävä"-asenne, tokossa se ois ehkä "tästä me tykätään, tää me osataan ja tää nyt vaan tehdään"

ps. en ilmoittanut koiria oman seuran kisoihin, ku ei oo pakko.