maanantai 25. helmikuuta 2013

ja vähäniiku kisamaiset jatkuu (!)

Lauantai meni jotenki ihan laiskotellessa, tosin illalla aloitettiin mun ja Hupsin uus harrastus, juokseminen. Oli superkivaa. Oon aina kausittain juossut pakkomielteisesti, koska juokseminen on kivaa ja siitä tulee siisti olo, mutta sitten se aina jää välillä. Nyt se tais viimeks unohtua toissasyksynä (!) kun polvi kipeytyi. Oon miettinyt monesti että kun Hupu rupee olee täyskasvunen (kohta 2vee?) niin aloitetaan sen kaa sit, luin myös jostain että alle 2-vuotiaan kanssa vetämisen kanssa pitäs ottaa aika iisisti, mutta päädyin nyt jo kuitenkin olemaan odottamatta synttäreihin. Lenkki oli niiiin kevyt pienellä vetoavulla (ja henki kulkee kun röökinpolton lopettamisesta taitaa olla jo 5-6 vuotta) että oisin voinut juosta vaikka triplaten. Hups juoks tyytyväisenä, ja tuntui osaavan käskyt mene, eteenpäin, vasen ja oikee. Hassua, ne vasen ja oikee kun sillä ohjatussa ja sillon sen seläntakana.. Ehkä se vaan arvas oikein mihin mennään. Loppumatkasta satuin kehumaan sitä ja se muisti että ai toiki tyyppi tulee tuolla perässä ja tuli viereen tarjoamaan seuraamista ja repimään hihnaa. Ei meinattu päästä siitä eteenpäin, mutta meni sopivasti hiihtäjä ohi niin lähdettiin sitten sen imussa. Mentiin siis nyt vain sellainen kevyt pieni 20 minuutin lenkki. Aloitellaan kevyesti ja ootellaan että ladut sulaa meidän juoksupoluilta.

Sunnuntaina jatkui kisaharkkailu oman seuran harkoissa, duunareiden vuorot oli ekana, sen jälkeen liikkuroin kolme tuntia ja samalla tyhjensin aivoista kokonaan omien koirien suoritukset :D Saran kanssa rämmittiin haukkuen läpi, kaukoja ei tosin nyt tehty. Hupsin osalta en muistä mitä tehtiin, pitää tarkistaa kotona lapusta. Niin, ja metalliällötys tuli taas, nyt ei toiminut edes uusi käsky. Oman vuoron jälkeen reunassa hetsattuna nostona nosti kyllä saman kapulan.

Kisaharkan jälkeen sm-joukkueporukan treenit. Joukkuetta ei siis oo vielä valittu, vaan on suurempi määrä mahdollisia joukkuelaisia joiden joukosta valitaan lopullisen joukkueet. Kerrankin osasin suunnitella Hupsille jonkun muun kuin epäonnistuminen & ahdistus -tyyppisen treenin tällaisiin kimppatreeneihin ja saatiin varmaan tärkeitä onnistumisia siitä kun on uusia treenikavereita, paljon ihmisiä ja vähän jännä tilanne. Hyvä mä! Tosin siihen pitäs jatkossakin, niin että se ois tavanomaista ja ne ahdistumiset (ohjaajan tai koiran) ois ihan satunnaisia, jos edes niitäkään. Tehtiin omalla vuorolla siirtymiä ja aloituksia, jääviä ja jäävien seuruuta häiriökäskyillä ja vähän häirittyä kontaktia sekä pentuluoksetulo :)

Toinen oma vuoro jolloin vain yksi koira kentällä niin Hups just ennen omaa vuoroa säikähti jotain, mä en ollut edes rekisteröinyt koko ääntä, huomasin vaan kun koira oli mennyt ihan luimuksi joka pyrki poispäin, mutta katolta oli kuulemma tullut lumet alas. Saatiin onneksi vaihdettua oma vuoro paria koiraa myöhemmäksi, Hupu seinään kiinni ja mä vähän kauemmas ettei huomaa musta että oli aika kauheeta. Vähän ajan päästä kokeilin leikkiikö, ei vielä leikkinyt, hetken kuluttua sitten sain namitemputellen rentoutumaan, ja itteni kans, ja sitten pysty jo leikkimäänkin. Muutin lennosta vähän perusasennon tarjoomissuunnitelmaa ja leikittiinkin vaan isolla kentällä kun "kaikki katto" sitten pari palkattua merkkiä (ihan ok ja suoria) ja sitten pääsi merkiltä ruutuun lelulle. Selvittiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti