tiistai 1. tammikuuta 2013

vuoden vikat ja ekat

Vuoden vikoiksi treeneiksi jäi sunnuntain agikisatreenit, jotka olikin oikein mukavat, parhaat aksakisatreenit tähän mennessä. Hups keskittyi ja oli aika rento ja villi (piti mm. kiertää kerällä oleva hihna mutta lähtikin reippaana kiertämään kokonaista myyntikojua ja tuli siellä vieras koirakin puolen metrin päästä vastaan eikä välittänyt). Sarahan keskittyy näissä aina aika hyvin, paremmin kuin hiljaisissa ja rauhallisissa paikoissa. Taisin kerran joutua sanomaan nuuskimisesta. Seuraaminen ei ollut ihan niin karmeeta, eiköhän se siitä kun päästään taas treeneihin kii. Juoksut talvella on kyllä aika plaa. Sara teki myös lyhyet paikallaolot, ok.

Aattona vapaa

1.12.2013 alkoihin heti aamusta treeneillä kun olin mukana liikkurien harjoitellessa ja testaillessa tulevien karsintojen juttuja, omat koirat sai samalla treenatuksi ja tulipa vuoden alkuun sopivasti todettua että ei kyllä osata yhtään mitään, onneks treenaaminen on superkivaa :) En nyt hirveen tarkasti voi treeneistä kirjottaa, mutta olin ihan daiju ku otin Saran ponnaritta (luulin että sillä oli kotona ja marko vei sen autoon niin en hoksannut). Ilman ponnaria ei löytynyt metsku eikä ruutu.

Pieni kartoitus alkuvuodelle:

kuri: puututaan namien perässä haistelemaan lähtöihin ja "komennen sua" haukkukohtauksiin kuten tähän asti, tuntuu toimivan.

paikallaolot: pitää muistaa tehdä, ollut ok

seuraaminen: tasapaino motivaation ja sitten kaikkien uusien edmistämis ja vanhojen takaisin tulleiden piippaamisongelmien kanssa. Treenataan erityisesti niitä ikuisia käännöksiä koska niiden huonous on itselle se vaikein

zeta: no tänään ei osannut yhtään asentoa, hoh, yleisesti kuitenkin keskitytään lähinnä siihen seuraamiseen ja asentojen ylläpitoon

luoksetulo: tänään puuttui taas stoppi kun käskytettiin...ei siis vielä suullinen käskykään toimi...jatketaan treeniä ja muistetaan joskus ok stopin jälkeen palkata maahanmeno

ruutu: paikan tarjoominen ruudussa huonontunut, ei pongannut ruutua merkiltä, motskaa

ohjattu: tänään taas ei uskaltanut lähteä kapulalle kun ovi oli just aukeillut, motskaa

metsku: jatketaan suu kii projektia, kapulalla seisoskelu näkyi taas kun liikkuri, vaikka nyt treenatessa nostanut ok

tunnari: ylläpitoa ja pitoa

kaukot: kotitreeniä, vähän kaikki asennot prakaa.

Että semmosta, duunia siis riittää.

Hups teki osan samoista, sillä näkyy vähän semmoista "osaan itte" asennetta, saa nyt osatakin ja varastella, koska semmosta on haettu, ja varastelee vielä vähän epävarmana. Myöskään Hups ei löytänyt eka yrityksellä ruutuun, seuruussa rupes lopussa tarjoomaan jotain mun taakse peruuttamista ja sieltä kieppiä, oli aika söpö. Metskun tuo edelleen laipasta jos ei nostoa alla ja korjaa jossain mun sivulla.

Taidan rustailla jonkun tavoitekatsauksen tässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti