tiistai 15. tammikuuta 2013

omat löytyy

Eilen raaskin käyttää vähän saldoja ja lähdin töistä aiemmin niin ehti hallille treenailemaan, mahduttiin onneksi peililliselle kakkoskentälle vaikkakin kaikki esteet sain raahata. Miltei koko ajan oli kaikki viisi kenttää varattuina. Hups teki kahdessa osassa ja Sara siinä välissä.

Ruutua häiriötavararoilla lelulle ja tyhjään. Suht suoria merkkejäkin teki. Uskaltauduin (ja muistin) ottaa tunnaria myös. Sitä on nyt lumentulon jälkeen taidettu tehdä yks katastrofikerta jossa vaan nosteli mitä sattuu. Piilotin ekana oman jotenki tyhmästi aitojen väliin, epäilen että haki sen näkemällä eikä haistelemalla, kokeiltiin silti muiden sekaan seuraavaksi, karkas innoissaan kapuloille, nosti pikaisesti jotakin ja pongas oman saman tien ja vaihto heti siihen ja palautti vauhdilla. Vielä toinen toisto, nyt haisteli ekana hetken, nosti taas jotakin ihan vähän ja miltei samantien tiputti väärän ja etsi ja toi oman. Palautusilme on tosi kiva. Jatketaan ehkä vähän aikaa tällä linjalla ja katsotaan että jos muistaa taas ideaa ja saa palkkaa nopeista palautuksista niin jäiskö se väärien nostelu pois. Sara teki jossain vaiheessa ihan samaa ja en vaan välittänyt, eikä se enää sitten muita nostellut. Tokikin sen lähtökohtahan on ollut ettei halua kantaa mitään suussaan toisin ku Hupulla, mut testaillaan. Ainakin nyt tehdään ylipäätään tunnariakin :) Ainiin, yritti ihan kauheesti totella viereisen kentän käskyjä, etenki ku tuli joku mieluinen niinku vaikka "ruutuun".

Sara teki kans ruutua ja tunnaria, ruudussa oli nyt alusta että ois mennyt varmemmin, meni ihan varmasti muttei suoraan alustalle vaan aina korjas siihen. Tunnari oli ruudun takana ja niin että aidan kolo oli just välissä, Sara ei selkeestikään "tiennyt" missä kapulat on ja harhaantui aidan taakse muka pätevänä nuuskimaan (tais oikeesti etsiä nameja maasta). Sanoin siihen että hei tuleppas pois sieltä ja kehuin ku päätyi kapuloille, palautus oli epätavallisen hyvä Saraksi, ei purrut ollenkaan. Tehtiin vielä lisää niin että sai palkkaa samantien kun nosti oman, jos motska päätyä kapuloille vaikka kentällä on nameja kasvais. Muuten meni namien puolesta taas tosi kivasti, näin niitä kentällä vaikka kuinka paljon mutta Sarkki ei ettinyt niitä :) Jäävistä palkkailtiin nopsakoita asentoja ja vähän yritin seuruutakin vääntää, taas. Tehtiin vielä stoppeja kierroilla, tai oli tarkoitus mutta ennakoi turhan paljon eikä silti stoppaillut kunnolla. Jonku suunnitelman tarttis nyt. Teki yhen ihan sikahyvän ku yllärinä teinki käsimerkin muka yläkautta heittona. Kai sitä pitää rupee taas heittelee jollain tarpeeks tärkeel niiku joku kokonainen lihapulla...sillon vaan ei sit paljon muuta treenata. Tehtiin vielä "mene tohon suuntaan" ohjailuja, en muistanutkaan että Sarkki osaa nää tosi hyvin, eteski oikeelle ja vasemmalle lähtemiset toimii, taakse vähän huonommin.

Oltiin just tultu Hupun kanssa sisään toista settiä varten niin halliin paukkas joku epäilyttävä mies joka melkein talloi maassamakaavan Hupun "ai siinä oli koira" joka tietty sitten tietty alko kauheen räksytyksen. Mä säikähdin kans miestä ihan sikana, ja olihan se muutenki vähän outo "missä esitteet, mulle sanottiin että täällä on esitteitä, mutta täällähän on vaan koiria, tartten esitteen, saako tästä kopion (näytti koirakylpylän mainosta ilmotustaululla..)" Siinä se hösäs hetken eestaas ja sanoin kymmenen kertaa että ei kyl oo mulla esitteitä ja häippäs sitten, ei käynyt muilla kentillä etsimässä esitteitä...weird. Hupu meni ihan sijaistoiminnoille kun jouduin komentamaan ja tietty se huomaa musta kun mä säikähdän, ooteltiin sitten siinä että pysty makaamaan ilman maan nuuskimista niinku oli maannut ennen miehen tuloa. Treeneissä Hupu unohti koko miehen mutta mua kyllä ärsytti ihan sikana, oikeesti ehkä se ku oon semmonen säikky ja kerron aina kaikille koirille että "apua kaikki on tosi jännää" mutta sillä hetkellä ärsytti että miten tollee voi tulla tallomaan toisten koiria. Murh.

No, Hupua ei haitannut, tehtiin toisessa setissä vähän seuruun liikkeellelähtöjä ja kaukoja niin että vapautin taakse putkeen, ei ehkä vielä ihan ostanut putki-ajattelua kun ei mitenkään singonnut sinne, no ehkä jos pari kertaa tekee. Ainiin jossain kohti se teki myös tunnarinpitoa kiertämällä ja putkeen juoksuttamalla, alussa pureskeli mutta sain sitten palkattua hyvässä kohti kun ei ollut vielä ehtinyt purra.

Illalla vaan kaukojumppaa, niin ja lenkillä kaukoja ennen vapaaksi pääsyä pariin otteeseen, teki m-s niin että loikkas puoli metriä ilmaan kaikilla jaloilla, siitä oli pakko päästää juoksemaan, vaikkakin, taishan se "vähän" siirtyä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti