Marko sano että mun viimisin blogikirjotus on tosi ahdistava, joten pieni päivitys tähän ylimmäksi. En kuitenkaan jaksa enää kirjoitella treenejä blogiin ainakaan tällä erää, ja pohdistelu siitä mitä ja miten haluan harrastaa jatkuu varmaan ikuisesti, mutta tuskin blogissa, sanottakoon kuitenkin että ei nyt enää niin kauheesti ahdista. Ja muistan jo aika hyvin miksi ja miten haluan tokoa koirieni kanssa harrastaa. Mihin asti sillä pääsee tai ei pääse tai kuinka hitaasti on kuitenkin isossa kuvassa aika toisarvoista.
Toki ollaan aika kivan ja motivoivan ongelman edessä, jos mulle tärkeintä on että koirani näyttää siltä että se rakastaa sitä mitä tekee kutakuinkin joka sekunti tehdessään, ja ei juuri sillä hetkellä haluaisi tehdä mitään muuta mieluummin, on iloinen ja voimakas (hups siis, saralle riittää kun on megailoinen ja sähäkkä), ja sillä on ihan äärettömän hyvä olla juuri siinä silloin mun kanssa oli sitten kyseessä treenit tai koe niin onhan meillä ihan mieletön duuni tehtävänä, mutta kun asiat jakaa kovin pieniin osiin, saadaan paljon paljon pikkupalasia joille voi tehdä paljonpaljon asioita, niin kappas treenimotivaatio kasvaa kummasti. Ehkä mä joskus annan periksi ja vien taas keskeneräisen koiran kehään, mutta nyt ainakin sen aikaa kun mun kärsivällisyys kestää ja muisti riittää niin keskitytään aina vaan painokkaammin siihen korvien asentoon ja oikeaan asenteeseen, myös niissä palikoista joista sen oon ehkä unohtanut aiemmin. Osa näyttämisestä ei toki oo suoraan vaan asennetta, osa on ihan teknista piiperrystä, kuten vaikka se että kaukovaihtojen ny vaan pitää olla ykstahtiset ja täpäkät, muista tulee paha mieli, toistoja, toistoja, sen miettimistä miten treenattavan asian sais juuri tälle koiralle perille niin että siihen tulis mukaan oikea asenne, ja miten juuri Hups juuri kyseisen jutun haluaisi oppia niinkuin mä haluaisin. Taidan pikkuhiljaa saada taas kiinni siitä mistä treenaamisessa on kysymys ja miksi mä siitä niin kovin tykkään.
(edit. pieni tarkennus, en halua sen koirani näyttävän siltä että se rakastaa vaikkapa noutokapulaa, vaan sitä noutoliikkeen tekemistä mun kanssa :) )
Ja onhan meillä se hauska kakkoslaji, siellä ei tartte yhtään miettiä tykkääkö koira siitä mitä se tekee, jos koira vetää radalle niin että melkein tukehtuu, niin draivi lajia kohtaa on munkin mielestä riittävä (ja tää ei oo mun ansiota, se on syntynyt tykkäämään agilitystä, se toko ois sitte se mun tehtävä kauppaa sille oikein- edelleenkin)
Agivideot on niin hauskoja, meitä ei paljon virheet paina ;)
Tsaun kisat
Haun kisat
Kiitos kaikille kommentoineille ja viestitelleille, arvostan kaikkien kiinnostusta/tukea/neuvoja/tsempityksiä kovin<3
Ja juu, tiedän mä ehkä joskus toisinaan jo ittekin että Hups<3 on mennyt paljon eteenpäin ja on nykyään aika eri koira kuin joskus, kiitos sitäkin jankanneille. (sen ohjaaja palaa aina jännissä tilanteissa kuten kokeissa vanhoihin virheisiin ja toimintamalleihin, mutta kai sekin on vaan sitten inhimillistä, kerta toisensa jälkeen..)
Romahduksen opetukset, jos yrittäisi taas muistaa seuraavat asiat:
1.älä haali itsellesi liikaa vastuita ja yritä huolehtia niistä pisteeseen kun ei enää vaan jaksa ja ne vie ilon kaikesta muustakin.
2. jos joku asia ei ole riittävän hyvä tai ei miellytä niin treenaa kunnes saat siitä enemmän kuin riittävän hyvän (kappas juu!)
3. muista ne tärkeimmät syyt miksi asioita tehdään, Hups<3, Sara<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti