maanantai 8. huhtikuuta 2013

iltasella kotipihatreeniä. Tehtiin semmoset perinteisemmät naksutreenit jotka on jossain vaiheessa muuttunut hömppäjuoksutustreeneiksi kokonaan ja kadonneet ohjelmistosta, Hupsista. Näitä vois tehdä useemminkin. Jo yhdellä treenikerralla näkee kuinka asiat paranee. Paitsi että Hupu ei saanut tarjota mitään yksin eteenpäin juoksemista, ne tehtiin vaan käskyn kautta, perusasento yms. jutut sekin tarjos.

Saralle ekana metskun poimimista & sivulletuloa. Yritti ekana et kelpaisko kauempana oleva merkki kun ei se metsku oo niin kiva. Kehuin ja kutsuin pois että nyt ei tehdä vielä sitä. Peruasennot oli suoria ja kivasti poimi vaikka oli vähän kylmä, sivulle piti välillä huonosti. Siihen saatiin parannusta kun kerran tippu ennen naksua ja ei tullutkaan palkkaa. Seuraavaks piti oikein hampailla kii (Sarallahan on useimmiten semmoset kivat suu auki kapulan kanssa sivulla istumiset...) Jos jatketaan näitä niin se oppii pitämään? Vähän jäänyt Sarkin pitotreenit.. Merkkiä tarjoten, ois halunnut kiertää matkalla olevan puun, ja kun palkkasin merkkiä kun oli eka pysähtynyt puun kohdalla niin ei meinannut päästä siitä irti, unohdettiin kuitenkin se puukin lopulta. Seuruun käännöksiä ja loppuun vielä jäävät ja jäävissä pysymistä etupalkalla. Juoksentelin ja yritin käsin huitoa yms. mutta pysyi, seisomisessa yritin vetää pannasta kohti namia mutta tassut pysyi. Ollakseen fiksu koira se on kyllä näissä vähän höntti, kyllähän se kerkeis namille ennen mua jos varastais :)

Hupulle aika samoja juttuja. Olinkin unohtanut että se on kotinamitreeneissä aika kivanoloinen tyyppi, semmonen kontaktinhakuinen "mitä seuraavaksi tehdään"-Hupu. Eikä näpsi tai yritä varastaa lelua taskusta, eikä "suutu" lelun poisotosta kun ei ole lelua. Namipalkan jälleen sillä on selkeesti odotus että tulee kohta lisää namia. Tolla koiralla on kyllä varmasti vähintään viis eri persoonaa.. Metallin nostoja Hupulle kans, piti tehdä niitä että laitan kapulan suuhun ja seisoo edessä ja siitä sivulle, mutta kapula oli kylmä ja Saranki kuolat jääty siihen ni annoin mielummin nostaa itte. Havaittavissa pientä nopeutumista muutaman toiston jälkeen, ei tehty montaa kun oli niin kylmä. Näitä pitäs kyllä tehdä paljon. Hupu tais tehä seuraamisen käännökset tokana, lähtee menemään mielellään vähän yli, mutta palkkailin nyt niitä kun niin kivasti yritti :) Saas nähdä mitä sen seuruusta joskus isona tulee kun joka suuntaan yliyrittäminen on pop. Oikeelle piti aluks auttaa namiavulla että saatiin yhtään hyviä. Pitäs treenata näitä paljon enempi! Merkkiä, vaan käskyllä, oli aika kivanoloinen, eikä Hupua häirinnyt se kiertopuu matkalla. Tehtin myös toiseen suuntaan toistamerkkiä ja hyvin päätyi suoraksi senkin taa. Joku oli muuten ostanut meiän prismasta pienet fuksiat ämpärit niin että mulle jäi vaan yks! No sain kuiteski mustat, mustilla merkeillä ei taidetakaan olla vielä aiemmn harkattu. Liikkeestä istumista edessä, oli miltei nopee! Vänkäs koko aika sivullepäin ja annoin tulla sivulle ja oli siitäki miltei nopee! Ja istu ihan joka kerta! Vielä lopuks tunnarin nostoja maasta sivulta, piti ihan sikahyvin, nosti nopee, istu nopee, ei oltu ees seinän vieressä ja teki hyvin! Vikana sai tehdä vielä yhden merkin josta lelupalkka.

ainiin molemmat koirat teki myös m-s ja m-i vaihtoja. Saran kanssa tehdään nyt m-s tosi läheltä niin että hyppää vähän taakse, muutenhan se tekee sen etujalat paikallaan siirtäen takajalkoja vähän alleen.. Kauhee tarjoilurumba Saralla en meinannut saada lopettamaan että tehtäs vaan käskystä.. Hupulle samoja, hiottiin sitä m-i niin että vähä enempi hypähtäis ja mä osaisin yrittää saada ne kakstahti vaihdot jäämään kokonaan pois.

Iltaruokaohjelmassa oli tänään kaukot, jäinkin selin koiran lähelle ja siitä käskyjä. Näin näppärästi peilin kautta. Eka istuminen ok, sitten alkoi hilautumaan ja oli pian sivulle tuijottelemassa (kiva että tarjoo perusasentoa! ;) ). Tajusin ottaa vähän helmpompaa ja alku uusiks ja siitä istumaan noususta palkka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti